perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kaupunkiloma: Ikuinen kaupunki Rooma - kaupunkiloma joka kaikkien täytyy kokea!

Colosseum on Rooman kuuluisin nähtävyys. (wikipedia.org)

Vanhan sanonnan mukaan kaikki tiet vievät ikuiseen kaupunkiin eli Roomaan. Rooma on yksi maailman historian merkitsevimmistä kaupungeista, joka on täynnä uniikkia arkitehtuuria, taideaarteita, tietynlaista mystiikkaa sekä hyvää ruokaa ja upeita kauppoja. Italian pääkaupungissa historia on edelleen vahvasti läsnä lukuisine nähtävyyksineen, joista kuuluisin lieneen Colosseum sekä Espanjalaiset portaat. 

Heti ydinkeskustan ulkopuolella sijaitsee myös toinen merkittävä nähtävyys Vatikaani. Tämä pieni itsenäinen valtio on katolisen kirkon keskus, jossa Paavi asuu. Vatikaanissa vieraileekin vuosittain miljoonia turisteja. Vatikaani itsessään aika pieni ja ehkä hieman yliarvostettukin turistikohde, jonka yleisölle vapaisiin nähtävyyksiin on yleensä tuntien pituiset jonot.

Ostoksien tekeminen Roomassa on helppoa yhdistää nähtävyyksien katsomiseen, sillä yleensä kaikkien merkittävien nähtävyyksien ympärille on kertynyt myös paljon kauppoja. Roomasta löydätkin helposti niin maailman huippumuotia, kuin myös turistikrääsää. Kauppoja kaupunki onkin pullollaan ja sieltä voit löytää laadukkaita asusteita, kenkiä ja vaatteita paljon Suomea edullisempaan hintaan. Rooma on suurkaupunki, jossa liikkuminen on kohtuullisen vaivatonta, mutta aika ajoin hidasta. Mikäli haluat helpottaa omaa liikkumista, niin kannattaa varata oma majoitus päärautatieaseman lähettyviltä, jolloin liikkuminen joka suuntaan on helppoa.

Rooma, Italia ja ruoka ovat pyhä kolminaisuus. Rooma on täynnä ravintoloita ja ainoa varma tapa löytää hyvä ravintola on tuntea kyseinen paikka tai luottaa omaan arpaonneen ja kokeilla lukuisia vaihtoehtoja summittaisesti. Oman kokemukseni mukaan kannattaa välttää niitä, jotka mainostavat erillaisia turistimenuja ja aitoa Italialaista ruokaa.

Myös Roomaan matkustaessa kannattaa opetella muutamia kohteliaisuuksia italiankielellä, sillä vaikka roomalaiset puhuvatkin kohtuullisen hyvin englantia verrattuna muuhun Italiaan, niin eloisat italialaiset ilahtuvat takuuvarmasti mikäli muistat lausua pienen kohteliaisuuden heidän äidinkielellään. Italialaiset ovat ystävällistä kansaa, mutta turistin kannattaa pitää huolta tavaroistaan, sillä taskuvarkaat ovat kaikkialla maailmassa erityisen taitavia turistikohteissa. Muista ehdottomasti tarkistaa matkavakuutuksesi kuntoon ennen matkaa. Rooma ei ehkä ole oikea matkakohde lapsiperheelle, jossa on pieniä lapsia tai liikuntarajoitteisille, mutta erityisesti pariskunnille voin lämpimästi suositella Roomaa kaupunkilomakohteena. Rooma matkustaminen on helppoa ja sinne pääsee Helsingistä lentämällä reilussa kolmessa tunnissa. Suomesta Roomaan lentää useat eri yhtiöt päivittäin ja ehdottomasti paras tapa on varata lennot ja majoitus netistä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti